Hei sinä läppäriyrittäjyydestä
haaveileva,

Olen Iida ja autan sinua aloittamaan ja kasvattamaan unelmien liiketoiminnan verkkokurssien avulla, jotta voisit saada lisää vapautta ja merkityksellisyyttä elämääsi sekä kasvattaa vakaata tuloa rajattomasti tekemällä työksesi sitä, mitä rakastat.

LATAA MAKSUTON KOULUTUS
Digiyrittäjän verkkokurssit

Heippa, olen Iida

Opetan yksinkertaisia, toimivia ja aikaa säästäviä strategioita vahvan henkilöbrändin rakentamiseen, sitoutuneen yleisön kasvattamiseen sekä verkkokurssien markkinoimiseen ja myymiseen.

Matkani yrittäjänä ei ole ollut pelkästään ruusuilla tanssimista, ja se on sisältänyt paljon haastavia hetkiä, jolloin olen miettinyt, tuleeko tästä yhtään mitään. Tänä päivänä voin kuitenkin sanoa eläväni merkityksellistä, vapaata ja omannäköistä elämää – ja toivottavasti pääsen auttamaan siinä myös sinua!

Haluaisitko kuulla, kuinka onnistuin raivaamaan tieni täysipäiväiseksi verkkokurssiyrittäjäksi?

”Pidin Iidan iloisesta, mutta asiantuntevasta otteesta mentoroinnissa. Valmennuksessa tuli paljon sellaista asiaa, mitä ei yksinkertaisesti ollut tajunnut ajatella – tai en ollut aikaisemmin ymmärtänyt niiden tärkeyttä. Isoin juttu kuitenkin oli se, että usko alkoi palautumaan siihen omaan pystyvyyteen, mikä oli ihanaa huomata – varsinkin, kun päällä oli sellainen epätoivoinen ”mitä ihmettä miun pitää tehdä, että tää homma lähtee käyntiin?!” -tuska.”
Satu Leinonen

@satu.lein

Digiyrittäjyyden ei tarvitse olla ahdistavaa,
stressaavaa eikä pakkopullaa

⚡️Onko sinulla haasteena löytää unelma-asiakkaasi verkosta ja saada heidät sisältöjesi pariin?

⚡️Etkö tiedä kuinka saisit kasvatettua sähköpostilistaasi jatkuvasti tai mistä kirjoittaisit listalla oleville säännöllisesti?

⚡️Tuntuuko sinusta usein, että kaikki muut ovat parempia ja vertaat itseäsi helposti muihin?

⚡️Tuleeko sinun tehtyä jatkuvasti laittoman pitkiä päiviä ja olet alkanut epäillä, voitko koskaan saada verkkokurssillesi riittävästi myyntiä?

⚡️Kaipaisitko lisää selkeyttä tekemiseen ja varmuutta siihen, että teet juuri oikeita asioita?

”Suosittelen valmennusta ehdottomasti, koska valmentaja osaa asiansa ja sain valmennuksesta enemmän, kuin osasin odottaa. Iida tekee töitä intohimoisesti muiden eteen ja haluaa auttaa menestymään omalla alalla uusin menetelmin. Valmennustuokio antoi enemmän, kuin olin osannut kuvitella. Ihan kuin olisin tuon ajan jutellut hyvän ystävän kanssa, vaikka tuokion aikana sainkin paljon uutta ajateltavaa ja konkreettisia ohjeita sekä vinkkejä kuinka jatkaa eteenpäin.”
Anna Jaatinen

@pilvilinnan_anna

Kuuntele Suosittua
Vapauta Supervoimasi Podcastia 

”Olen kuunnellut kaikki sinun podcastit ainakin kahteen kertaan. Aivan loistavia!”

#48: Esiinny eduksesi – myös etänä with Elina Aalto

#48: Esiinny eduksesi – myös etänä with Elina Aalto

Kuuntele koko jakso *Esiinny eduksesi - myös etänä with Elina Aalto* tästä >>> Tervetuloa mukaan Vapauta Supervoimasi Podcastiin, missä pääset kuulemaan miltä unelmien liiketoiminnan kasvattaminen näyttää todellisuudessa sekä kuinka pitää huolta omasta...

Liity mukaan Vapauta Supervoimasi Sisäpiiriin!

Liity mukaan Vapauta Supervoimasi Sisäpiiriin ja saat joka viikko täysin maksuttoman viikkokirjeen suoraan sähköpostiisi.

”Sun esimerkit yritysideoista on ollut todella havainnollistavia ja saanut mut pohtimaan asioita uusista näkökulmista. Oon alkanut hahmottamaan asioita, saanut uusia ideoita ja oot rohkaissut mua ihan uudelle levelille. Kiitos!”

”Yleensä kaikki uutiskirjeet lentää roskakoriin ennemmin tai myöhemmin, mutta sun kohdalla ne on ollu oikeesti mielenkiintoista ja motivoivaa luettavaa – jatka samaan malliin!” 

Etsitkö puhujaa tai kouluttajaa digiyrittäjille?

Ota yhteyttä ja kysy lisää tarjoamistani koulutuspaketeista!

”Lähdin valmennukseen tosi innostuneena ja inspiroiduin, miten paljon Iidan kanssa jutellessa, hänen kysymysten ja omien vastausten pohjalta saatiin asioita selkeytettyä ja miten Iida poimi yhteen juuri ne oleelliset asiat. Sain myös selkeän toimintasuunnitelman siihen, mistä ja miten aloittaa. Iida on lämminhenkinen, iloinen ja hymyilevä ja hänen kanssa puhuessa tuntuu, kuin puhuisi parhaalle ystävälle.”
Tiia Litokorpi

@tiia.kaarina

Oletko valmis ottamaan seuraavan askeleen kohti vapaampaa ja merkityksellisempää elämää?

Aloita matkasi menestymiseen digiyrittäjänä seuraavien askeleiden avulla:

Vapauta Supervoimasi - Digiyrittäjän verkkokurssit 1

1. Aloita Unelmien
Digibisnes

 
Onko haaveenasi rakentaa verkkokurssi tulevaisuudessa ja haluaisit ottaa ensimmäiset askeleet kohti digiyrittäjyyttä? Aloita matkasi vapaampaan ja merkityksellisempään elämään näiden kolmen askeleen avulla:

Vapauta Supervoimasi - Digiyrittäjän verkkokurssit 2

2. Löydä Unelma-Asiakkaasi Verkosta

Tuntuuko, että Instagrammin seuraajat, blogisi kävijämäärät tai podcastisi kuuntelijat junnaavat paikallaan? Tämä työkirja auttaa sinua tekemään 5 päätöstä, joiden avulla unelma-asiakkaasi voivat löytää sinut verkosta, oppia tuntemaan sinut sekä rakastumaan verkkokurssiisi:

Vapauta Supervoimasi - Digiyrittäjän verkkokurssit 3

3. Vauhdita digibisneksesi kasvuun

 
Oletko valmis viemään tekemisesi harrastelijasta ammattimaiseksi digiyrittäjäksi? Tämän maksuttoman koulutuksen tarkoituksena on opettaa sinulle kuinka aloittaa ja kasvattaa unelmien liiketoiminta verkkokurssien avulla: